Totta kai kerjäläisiä on, toisissa kaupungeissa enemmän, toisissa vähemmän. En ota tässä kantaa kerjäämiseen ilmiönä. Jokaisella on oma käsityksensä ja suhtautumisensa kerjäämiseen ja kerjäläisiin. Otsikon kysymys syntyi lähinnä omasta reaktiostani kävellessäni yhtenä päivänä Helsingin keskustassa ystäväni kanssa. Kun ystäväni totesi kerjäläisten taas tulleen Helsingin katukuvaan kevään myötä, minä kysyin häneltä, että mitkä kerjäläiset? Ystäväni katsoi minuun hieman ihmeissään ja sanoi, että olemmehan me kävelleet jo useammankin ohi.. Hämmästyin oikein, kun katsoin taakseni ja totesin asian olevan juuri näin. Olin kävellyt kerjäläisten ohi huomaamattakaan heitä. Miten oli mahdollista, että kävelin niin sokeana?
 
Asiaa vielä jälkikäteenkin ihmeteltyäni olen tullut siihen tulokseen, että "valikoiva näkö" juontaa juurensa ajasta, jolloin asuin joitakin vuosia pois Suomesta. Silloisessa kotimaassani kerjäläisiä näkyi jokseenkin paljon enemmän kuin Suomessa. Kerjäläisiä oli katujen varsilla ja etenkin paikallisjunissa, joissa he kerjäsivät rahaa milloin hankkiakseen ruokaa sairaalle äidilleen, milloin ostaakseen maitoa lapsilleen tai milloin milläkin syyllä. Kun kerjäläisiin törmäsi lähes päivittäin, omaksui pakostikin paikallisen keinon välttää kiivaimmat kerjäysyritykset; jos katsoit kerjäläisiin päin, he olettivat sinut turistiksi ja näin ollen helpoksi kohteeksi jolta heltiää kolikko tai pari, eivätkä luovuttaneet helposti. Jos et edes huomannut heitä, katsoit ohi, hekin jatkoivat eteenpäin etsien helpompaa kohdetta. Tuosta jäi syvään juurtunut tapa olla huomaamatta kerjäläisiä. Näköjään tapa on edelleen jäljellä, vaikka maa ja ympäristö on muuttunut. En ole tuosta tavasta mitenkään ylpeä..
 
Tätä ns. valikoivaa näköä käyttää moni meistä kohdatessaan kadulla syystä tai toisesta normikäyttäytymissäännöistä poikkeavasti käyttäytyvän ihmisen. Se, ettei huomaa, ei näe, on yksi keino suojata itseään niin henkisesti kuin joskus ihan fyysisestikin. On kuitenkin aivan eri asia, jos joku ei välinpitämättömyyttään auta toista ihmistä hädässä. Olisi osattava erottaa, milloin apu on tarpeen ja milloin ei.