Monesti olemme urautuneita käyttäytymään, sanomaan ja reagoimaan tietyllä tavalla. Toimimme kuin automaattiohjauksella – niin hyvässä kuin pahassa. Vuosien kuluessa tapa reagoida tietynlaisiin asioihin tulee niin tiedostamattomaksi, että emme edes pysähdy miettimään, voisiko asiaan suhtautua kenties hieman toisinkin. Esimerkiksi se, miten reagoimme toisen negatiivisiin kommentteihin tai käytökseen voi juontaa juurensa jo lapsuuteen ja siellä opittuihin käyttäytymismalleihin.
 
Lapsena epävarma ja mahdollisesti koulukiusattu ihminen voi vielä aikuisenakin tiedostamattaan käyttää lapsena opittuja suojautumiskeinoja ristiriitatilanteessa. Jos lapsena on joutunut jatkuvan arvostelun ja mahdollisesti pilkankin kohteeksi ja on oppinut suojautumaan vaikenemalla ja ns. muuttumalla näkymättömäksi, saattaa tuo suojautumistapa käynnistyä myöhemmin esimerkiksi parisuhteen ristiriitatilanteissa. Ihminen ei välttämättä itse ymmärrä, että puhumattomuus johtuu lapsuuden traumoista, eikä näin ollen voi käsittää, mikä lukitsee sanat ja estää avoimen keskustelun.
 
Tai jos mietitään vaikkapa ihmistä, joka on aina tottunut tekemään kaiken mieluummin itse, eikä helposti pyydä apua toisilta tai edes ota toisten apua vastaan. Toimintaa voi ohjata itsekseen selviämisen pakko, joka myös voi olla peruja lapsuuden kokemuksista. Vanhemmat ovat ehkä olleet aina töissä ja lapsi on joutunut pienestä pitäen huolehtimaan itsestään ja tekemään kaiken itse. Mikäli lapsi vielä lisäksi on joutunut kokemaan, ettei hän pyynnöistä huolimatta saa vanhemmiltaan apua, vaan ehkä jopa ärtyneitä vastauksia, oppii lapsi pian, että apua ei pyydetä, on selvittävä omillaan.  Aikuisena ihminen tekee edelleen kaiken itse eikä pyydä apua kuin viime hädässä. Parisuhteessa korostunut itsenäisyys ja minä itse –toiminta voi aiheuttaa ristiriitatilanteita esimerkiksi silloin, kun puoliso yrittää tarjota apuaan toiselle vaikka jossain aivan arkipäiväisessä asiassa ja toinen ärtyneenä torjuu avun ja kokee sen mahdollisesti jopa loukkauksena.
 
Näitä esimerkkejä lapsena opittujen käyttäytymismallien vaikutuksesta myöhempään elämään on lukemattomia. Kysymys kuuluukin, kuinka voimme oppia huomaamaan ja sitä kautta mahdollisesti muuttamaan näitä syvään juurtuneita tapoja?
 
Monelle tulee ensimmäinen suurempi ikäkriisi noin neljänkymmenen vuoden pyörteillä. Silloin kyseenalaistetaan siihen asti elettyä elämää: Olenko tyytyväinen elämääni? Olenko jo saavuttanut sen, mitä haluan? Olenko oikeassa ammatissa? Olenko tyytyväinen parisuhteeseeni? Kysymyksiä tulee kuin pieneltä lapselta kyselyiässä.
 
Osa ihmisistä ohittaa ikäkriisinsä lähes huomaamattaan. He sivuuttavat mahdollisesti mieleen hiipivät epäilykset elämäntilanteestaan olankohautuksella tai ajattelevat, että tätähän se minun elämäni nyt on ja jatkavat elämäänsä samaa rataa enemmän tai vähemmän tyytyväisenä. Osa taas pysähtyy ja pohtii elämäänsä pohjamutia myöten ja saattaa silloin herätä ihmettelemään omia valintojaan, ratkaisujaan elämässä ja syitä, miksi on toiminut niin kuin on toiminut. Kun miettii elämäänsä ja valintojaan ja sitä myötä itseään, on mahdollista kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Joskus itsensä tuntemaan oppiminen ja ymmärtäminen tekee kipeää ja voi olla järkytyskin, mutta lopputuloksena on kuitenkin useimmiten eheämpi ja tasapainoisempi ihminen.
 
Jos iän mukanaan tuomat kriisit eivät pysäytä ja saa miettimään elämäänsä ja itseään, saattaa elämässä tulla muita tilanteita jotka herättävät. Esimerkiksi oma tai läheisen vakava sairaus, avioero tai kuolema lähipiirissä useimmiten käynnistävät prosessin, jossa mietitään omaa elämää, arvoja ja suhtautumista elämän eri osa-alueisiin. Jos jonkin tällaisen kriisin sattuessa kohdalle on jo ohittanut iän tuomia kriisipisteitä olankohautuksella, voi esimerkiksi avioero olla sellainen pommi, josta toipuminen ja jonka hyväksyminen voi olla hyvin vaikeaa.
 
Kaikki kuitenkaan eivät tarvitse kriisiä, jotta kiinnostus omaan kehitykseen käynnistyisi. Osa ihmisistä on läpi elämänsä kiinnostuneita kehittymään ja kasvamaan ihmisenä. Heitä ohjaa mielenkiinto ihmisen käyttäytymiseen ja erilaisten reaktioiden ja toimintatapojen analysoimiseen. He lukevat paljon erilaisia elämäntaito-oppaita ja muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Koska heillä on perusajatuksena se, että ihminen ei ole koskaan valmis, vaan ikuisella oppimisen polulla, he haluavat myös ottaa selvää omista heikkouksistaan ja vahvuuksistaan ja tehdä töitä muuttaakseen itseään. Silloin kun tuntee itsensä hyvin ja tunnistaa omat heikkoutensa ja niiden aiheuttamat reaktiot erilaisissa tilanteissa, on jo aika vahvoilla kohdatessaan vaikeita asioita elämässään. Kriiseistä toipuminen voi olla nopeampaa ja helpompaa.

Useimmiten kuitenkin ihminen tarvitsee jonkinlaisen herätyksen, jotta havahtuu pohtimaan elämäänsä ja voi kasvaa ihmisenä.