Lehdissä kirjoitetaan jatkuvasti, miten työelämän paineet ja vaatimukset uuvuttavat. Puhuttaessa burn-outista tarkoitetaan yleensä työperäistä uupumusta.

Miksi jätetään huomioimatta se tosiasia, että moni -etenkin nainen- voi uupua kotitöistä? Vielä tänäkin päivänä perheissä useimmiten juuri nainen kantaa lähes kaiken arkivastuun. Huolehtii kodista, lapsista ja lisäksi työstään. Sen sijaan, että työssä käyminen kuormittaisi liikaa, voi se olla henkireikä naisen elämässä.

Perinteinen ajatusmalli on, että naiselle perhe ja koti ovat se kaikkein tärkein asia ja siihen ei voi uupua. Jos nainen uupuu, etsitään ensisijaisesti syytä työelämästä.

Jos ajatellaan hyvin monen perheellisen naisen arkipäivää, niin se voi olla esimerkiksi seuraavanlainen: Aamulla kello soi tarpeeksi aikaisin, jotta sen lisäksi, että ehtii itse valmistautua töihin lähtöön, on herätettävä lapset, huolehdittava heille vaatteet päälle, laitettava aamupala ja vietävä päiväkotiin. Jos on kyse vanhemmista, jo murrosikäisistä lapsista, menee aikaa siihen, että nuorta yrittää saada omien aamutoimiensa ohella ylös sängystä . Puolen tunnin – tunnin työmatkan jälkeen alkaa työpäivä klo 8. Vastuullisen kokopäivätyön jälkeen nainen lähtee kotimatkalle ruokakaupan ja mahdollisesti päiväkodin kautta. Kotona odottaa mm. illallisen laitto, siivous, pyykinpesu ja myös lapsille ja puolisolle on löydyttävä aikaa.

En halua tässä mitenkään mollata miehiä; asetelma vain on yleensä yllämainitun kaltainen. Miehet itse saattavat olla siinä uskossa, että osallistuvat aivan riittävästi arjen pyörittämiseen. Monesti myös miehet ansaitsevat enemmän ja saattavat ajatella, että heidän suuremman palkkansa turvin elämä sujuu helpommin, joten heidän ei siksi tarvitse osallistua kotitöihin.

Onneksi monessa nykypäivän perheessä myös miehet osallistuvat niin kotitöihin kuin lastenkasvatukseenkin ja helpottavat osaltaan naisen kuormaa. Edelleen on kuitenkin paljon perheitä, joissa miehet eivät osallistu ns. naisten töihin tai on yksinhuoltajia, jolloin vierellä ei todellakaan ole puolisoa, joka kantaisi osan arkivastuusta. Etenkin tällaisissa tilanteissa on naisen kotiuupumus aivan todellinen asia. Naiset (ja myös jotkut miehet) ovat kuitenkin onneksi niin sitkeää tekoa, että pystyvät välillä jopa yliluonnollisiin suorituksiin pyörittäessään arkea.

Voi tilanne toki olla myös aivan päinvastainen, jos perheessä mies on se, joka huolehtii arjen sujumisesta, hoitaen ruokaostokset, kokkaukset, siivoukset ja myös huolehtien lapsista, naisen keskittyessä työpäivänsä jälkeen esim. vain itseään kiinnostaviin asioihin ja harrastuksiin. Tällaisessa perheessä miehellä on todellinen vaara sairastua kotiuupumukseen.

Tähän voisi heittää kysymyksen, että miksi puolison laiskuutta tai itsekästä käytöstä sitten hyväksytään ja kestetään? Onko kuitenkaan miehen ja naisen asema perheessä aina niin tasa-arvoinen, kuin Suomessa annetaan ymmärtää? Vanhemmilta lapsille periytynyt vanhoillinen ajattelutapa miehen ja naisen asemasta parisuhteessa, tai nykyään niin paljon yleistyneet persoonallisuushäiriöt ja esim. päihteiden väärinkäyttö saattavat olla joitakin syitä, jotka vääristävät miehen ja naisen suhdetta ja asemaa parisuhteessa.

Arkivastuun epätasaiseen jakautumiseen on hyvin vaikea löytää ratkaisuja. Jokaisella kun on kuitenkin taipumus pitää omia tekemisiään ja omaa panostaan suurempana kuin se mahdollisesti onkaan. Sen sijaan, että lueteltaisiin omia tai toisen tekemiä tai tekemättömiä töitä, voitaisiin enemmänkin keskustella omasta ja myös toisen jaksamisesta. Joillekin sama kuorma on liikaa kuin jollekin toiselle.

Itse parisuhteessa elävänä voin vain hämmästellä ja kunnioittaa yksinhuoltajia, jotka vastaavat kaikesta aivan yksin. Vaikka lähipiiristä löytyisi apua ja tukeakin, niin vastuu kuitenkin on vain ja ainoastaan yksinhuoltajalla. Hatunnosto teille kaikille!