Satoi rankasti. Syystuuli puhkui parastaan ja sai sadepisarat kiitämään vaakatasossa ja kastelemaan kaiken kohdallensa osuvan. Kadulla kävelevät ihmiset kiirehtivät askeleitaan, hautautuivat pystyyn nostettujen takinkaulustensa sisään ja taistelivat kurittomien sateenvarjojensa kanssa. Siinä ilmassa ei sateenvarjoista ollut juurikaan apua.
 
Tummanpuhuvan sateenvarjomeren keskellä kulki Pianotar, matkalla kahvilaan tapaamaan ystäviään. Toisin kuin muut kadulla kulkijat, Pianotar käveli rauhallisesti eteenpäin, hymyili ja lauleskeli aurinkoisia laulujaan, eikä ollut sateesta tietääkseenkään. Vastaantulijat katsoivat Pianotarta hämmästellen. Ihmettelevien katseiden syy ei kuitenkaan ollut Pianottaren hyväntuulinen olemus, vaan se, ettei Pianotar ollut ollenkaan sateen kastelema, kuten kaikki muut.
 
Pianotar saapui kahvilaan, jossa hänen ystävänsä jo istuivat pöydän ääressä syyskelin kurjuutta manaten. Toinen ystävistä väänsi takistaan vettä lattialle suureksi lammikoksi, kun taas toinen pyyhki poskilleen valunutta ripsiväriä sadatellen säänpieksemää ulkonäköään. Kun ystävät näkivät Pianottaren, katkesi puhe kesken lauseen. He vain tuijottivat ja tuijottivat Pianotarta jähmettyneinä niille sijoilleen. Vihdoin toinen ystävistä kakisteltuaan kurkkuaan, kysyi Pianottarelta, että miten voi olla mahdollista, ettei tämä ollut kastunut yhtään, ei tipan tippaa, vaikka ulkona oli sellainen koiranilma. Pianotar vain hymyili salaperäisesti ja istuutui ystäviensä seuraan. Jännittynyttä hiljaisuutta kesti hetken ja sitten Pianotar kertoi, mitä oli sattumalta huomannut joitakin viikkoja aikaisemmin.
 
Hän oli ollut eräänä päivänä pesemässä pyykkiä ja vienyt pyykit sen jälkeen tavalliseen tapaansa ulos kuivumaan. Juuri kun hän oli ollut ripustamassa pyykkiä narulle, oli kohdalle osunut lyhyt, mutta sitäkin rankempi sadekuuro, joka oli hetkessä kastellut Pianottaren läpimäräksi. Sadekuuro ei ollut kestänyt kuin hetken ja aurinko paistoi jo, kun oli viimeisten lakanoiden vuoro. Kun lopulta kaikki lakanat oli ripustettu kuivumaan, jäi yksi pyykkipoika yli ja itsekseen virnistellen Pianotar oli napsauttanut pyykkipojan korvalehteensä roikkumaan. Pyykkipoika ei ollut ehtinyt roikkua korvalehdessä kuin hetken, kun Pianotar oli huomannut jotain outoa. Hänen äskettäin sateen kastelemat vaatteensa ja hiuksensa olivat alkaneet kuivua kovaa vauhtia ja ei aikaakaan, kun Pianotar oli jälleen aivan kuiva. Pianotar oli tutkaillut vaatteitaan ja pörröttänyt hiuksiaan epäuskoisena, ja kyllä vain, enää ei ollut jälkeäkään sadekuuron kastelemista vaatteista, eikä märkinä roikkuvista hiussuortuvista. Kaikki oli aivan kuin ennen sadetta. Mietteissään Pianotar oli napsaissut pyykkipojan korvalehdestään roikkumasta ja havahtunut ajatuksistaan tuntiessaan kädessään olevan pyykkipojan olevan aivan litimärkä. Pyykkipoika oli imenyt kaiken kosteuden hänen vaatteistaan ja sen lisäksi hiuksistakin. Kun pyykkipoikaa sitten puristi ja väänsi, sai siitä veden pois ja se oli jälleen käyttökelpoinen.
 
Pianottaren ystävät kuuntelivat tämän kertomusta epäuskoisena. Toinen ystävistä totesi Pianottarelle, että kyllä tarinan saattaisi juuri ja juuri uskoa, mutta ei se kuitenkaan oikein selittänyt sitä, miten tämä saattoi kävellä sateessa kastumatta. Pianotar kertoi testanneensa pyykinpesupäivän jälkeen pyykkipojan toimivuutta useaan otteeseen ja todenneensa, että pyykkipoika kuivattaa aina, kun sillä ripustaa jotain, tai sen ripustaa johonkin. Hän oli kerran piloillaan kokeillut, että toimiiko se jopa vesisateessa kävellessä ja ihmeekseen todennut, että se toimi jopa silloin. Toimi vieläpä niin hyvin, että ennen kuivumista ei ehtinyt edes kastua. Jos nyt jotain haittapuolta asiasta halusi oikein etsiä, Pianotar lisäsi, niin korvalehti tuli hieman kipeäksi, koska jostain syystä pyykkipoika toimi sateessa suojana vain korvalehteen ripustettuna.
 
Pianotar kaivoi laukustaan kaksi pyykkipoikaa ja ojensi ne ystävilleen kehottaen näitä ripustamaan pyykkipojat korvalehtiinsä. Hän otti omassa korvassaan roikkuneen pyykkipojan pois ja puristi valtavan lammikon jo muutenkin lainehtivalle kahvilan lattialle ja laittoi pyykkipojan laukkuunsa. Ystävät pitelivät Pianottarelta saamiaan pyykkipoikia hämmentyneinä kädessään. Sitten he katsoivat toisiinsa ja leveästi hymyillen napsauttivat pyykkipojat korviinsa ja odottivat, mitä tapahtuisi. Silmänräpäyksessä kummankin vaatteet ja hiukset olivat jo kuivat ja hetken kuluttua hekin ottivat pyykkipojat pois korvistaan roikkumasta, puristivat ne kuiviksi ja pistivät laukkuihinsa. Vasta silloin he huomasivat voimistuvasta puheensorinasta, että he olivat olleet muiden asiakkaiden herpaantumattoman mielenkiinnon kohteina jo jonkin aikaa. Pianotar kaivoi laukustaan pyykkipoikia täynnä olevan kangaspussin ja laittoi sen kiertämään kahvilassa.